lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vuoden olutravintola 2014 - Oluthuone Leskinen






Perustettu vuonna 1992. Oluthuone Leskinen valittiin Helsinki Beer Festival Vuoden olutravintolaksi 2014. Useasti vierailleena voin kertoa ettei palkinto voisi olla paremmin osoitettu. Valikoima on mukavan runsas... Hanaoluita kahdeksantoista kappaletta ja pullo tavaraakin yli 50 eri yksilön verran.

Satuimme maisemiin juuri sopivasti, koska Leskisen pienpanimoviikot alkoivat 17.3. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa... Neljä olutta otettiin maisteluun.

Ensimmäinen tilaus oli Oulun Olutseuran 25-vuotis juhlan kunniaksi Hiisi panimon kanssa pantu APA. Samean kultainen 5,3 prosenttinen olut. Tuoksussa hedelmää, lähemmin tunnusteltuna greippia ja vahvaa passionia. Maussa päällimmäiseksi pyrkii greippi ja  hedelmäinen mallas ja mukavan katkera jenkki humalointi. Kaiken kaikkiaan onnistunut vedos!

Toiseksi lasiin kaatui Ruosniemen Panimon 5,7 % Piirimyyjä APA. Samea, kultainen ja tiheällä vaahdolla varustettu olut. Tuoksussa maanläheisyyttä, pomeranssin kuorta ja greipin kirpeyttä. Maku erittäin kitkerä, mutta silti pehmeän maamainen. Verigreippinen. Illan nelikosta huonoin, mutta se ei tarkoita sitä että se huono olisi... Päinvastoin...

Vasemmalla Oulun olutseuran 25v olut ja oikealla Ruosniemen Panimon Piirimyyjä


Kolmantena tuoppiin valutettiin Thornbridgen Real Alea. Real Ale on ns. elävä olut joka kypsyy vielä tankeissa kun se tuodaan pubiin. Asian tunteva henkilökunta tietää milloin kyseinen olut on parhaimmillaan ja aloittaa tarjoilun joka on suorittettava muutaman päivän sisällä ettei olut pilaannu. Oluthuone Leskinen on muuten suomen pohjoisin pubi missä Real Alea tarjoillaan. Olut on kristallinkirkas, syvän meripihkan värinen pienellä tiheällä vaahdolla. Tuoksussa Sukaattia, pientä parfyymiä, simamainen sekä palanutta sokeria. Hiilihapoton olut maistuu makean pehmeän maltaiselle pienellä ruisleivän vivahteella.

Viimeisenä lasiin otettiin odotuksia täyteen ladattu Panimoyhtiö Hiisin ja Hopping Brewsterin yhteistyönä syntynyt D-Day Douple IPA. Voltteja 8,5 %. Kaunis vaalea ikuisuuksia säilyvä vaahto. Samean kuparinen. Tuoksussa sitrusperheen kaikki jäsenet ja lisäksi tujaus hunajamelonia. Maussa humalpommi. Greippinen kuivuus iskee kympillä. Hieman voikukkaa ja hunajakennoa. Kaiken kaikkiaan mahtava DIPA. Koko porukan paras olut eittämättä.

Edessä Real Ale - Takana D-Day DIPA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti